Lapin matkailun kehittämisen edellytykset turvattava
Lapin matkailutoimijat ovat seuranneet huolissaan matkailuelinkeinon kehittämisen edellytyksiin kohdistuvia heikennyksiä, joita tehdään nyt monesta suunnasta. Nyt kehysehdotuksessa ollaan nostamassa alan arvonlisäverokantaa, Metsähallituksen luontopalvelujen budjettia on leikattu ja EU:n sääntelyn kautta ehdotetaan pienennettäväksi kattoa matkapaketeista perittäviin ennakkomaksuihin.
Lapissa ennätysvuoden 2023 yöpymisistä yli puolet ulkomaisia
Lapin matkailu kasvoi vuonna 2023 uusin ennätyslukemiin. Rekisteröidyt yöpymiset ylittivät edellisen ennätysvuoden 2019 luvut 7 prosentilla. Vahvasta kansainvälisyydestä kertoo, että jo yli puolet yöpymisistä oli ulkomaisia. Ympärivuotisuuden eteen tehty työ näkyy etenkin talvikauden aikaisempana alkamisena.
Rajat ylittävä hanke uudistaa matkailualaa arktisen Euroopan alueella
Arctic Europe Tourism Cluster -hankkeen LME:n tiedote.
Lappiin mittava EU-rahoitus ilmastonmuutokseen sopeutumiseen
LME on osatoteuttajana mukana Mount Resilience -hankkeessa, täältä voit lukea Lapin liiton tiedotteen.
Arctic Europe Tourism Cluster -hanke käynnistynyt
Hankkeen toteutusaika on vuoteen 2026 saakka. Projektinjohtajana LME:lla hankkeessa toimii Nina Forsell, projektipäällikkönä Marika Tiikkaja ja projektikoordinaattorina Maikku Raittimo.
Projektipäällikkö, AETC-hanke, Lapin Matkailuelinkeinon Liitto
Lapin Matkailuelinkeinon liitto hakee PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ määräaikaiseen työsuhteeseen erittäin mielenkiintoiseen ja kansainväliseen Interreg Aurora -rahoitteiseen Arctic Europe Tourism Cluster -hankkeeseen.
Tervetuloa Lapin matkailuparlamenttiin 2023
Lapin matkailuparlamentti järjestetään tänä vuonna Inarissa 5.-6.10.2023. Ilmoittautuminen on nyt auki.
Lapin matkailu on toipunut hyvin koronakriisistä talvikaudella 2022-2023
Talven 2022-2023 majoitustilastot osoittavat, että Lapin matkailu on toipunut hyvin koronakriisistä. Tuoreiden tilastojen mukaan talvikauden 2022-2023 yöpymismäärät ohittivat edellisen rajoituksista vapaan talvikauden 2018-2019 jopa yhdeksällä prosentilla.
Projektipäällikkö, Mount Resilience-hanke, Lapin Matkailuelinkeinon Liitto
Lapin Matkailuelinkeinon liitto hakee PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ määräaikaiseen työsuhteeseen kansainväliseen HORISONTTI-rahoitteiseen Mount Resilience-hankkeeseen ja matkailun edunvalvontatyöhön.
Matkailuala julkisti yhteiset tavoitteensa hallitusohjelmaan – vaatii toipumista ja kasvua tukevia toimia
Matkailuala vaatii seuraavalta hallitukselta alan toipumista ja kasvua tukevia toimia. Matkailuala on merkittävä työllistäjä ja matkailuvienti palveluviennin kolmanneksi suurin toimiala. Alalla on erinomaiset mahdollisuudet palata koronapandemiaa edeltävälle kasvu-uralle, mutta se edellyttää hallitukselta kehitystä tukevia päätöksiä.