Perheyritysten liitto
Perheyritysten liitto on suomalaisten perheyritysten valtakunnallinen edunvalvoja ja verkosto. Liitto edistää kestävää omistajuutta, yrittäjyyttä ja työllisyyttä sekä kehittää jäsenyritystensä omistajaosaamista. Perheyritysten liitto vaikuttaa suomalaisen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin ja tarjoaa merkittävän kohtaamispaikan yritysten omistajille ja johdolle.
Kalevamedia
Elämä on tässä ja nyt. Näillä kulmilla, poluilla, toreilla ja arjen ovilla. Kaleva Media kertoo ympäröivästä elämästä, kuten on tehnyt jo 125 vuotta. Kaleva Media antaa äänen niille, jotka pistävät itsensä likoon, rakentavat uutta ja vievät yhteistä tarinaamme maailmankartalle. Niille, jotka puolustavat sitä, mikä on arvokasta ja ainutlaatuista. Kaleva Media vahvistaa henkistä ja taloudellista vireyttä siellä, missä sinäkin olet. Kaleva Media on täällä, jotta paikallinen elämä näkyy, kuuluu ja tuntuu. Jotta jokainen voi olla osa tätä yhteistä tarinaa. Kaleva Media on paikallisen elämän mediatalo.
Kontio
Kontio rakentaa elämyksiä, jotka jäävät mieleen. Olemme maailman suurin hirsitalovalmistaja ja suomalaisen hirren käytön edelläkävijä. Luomme matkailuun laadukkaita, vastuullisia ja näyttäviä majoitus– sekä hotelliratkaisuja, jotka vastaavat kansainvälisten asiakkaiden kasvaviin odotuksiin. Yhdistämme pohjoisen luonnon, modernin arkkitehtuurin ja terveellisen sisäilman kokonaisuuksiksi, jotka erottavat matkailukohteen kilpailijoistaan ja luovat pitkän aikavälin arvoa investoinneille.
Lindström Oy / Comforta Oy
Lindström ja Comforta tekevät Lapin matkailuyritysten arjesta helpompaa huolehtimalla tekstiileistä palveluna. Lindströmiltä saat työvaatteet, vaihtomatot, siivoustekstiilit ja WC-tilapalvelut. Tytäryhtiömme Comforta tarjoaa hotelleille ja ravintoloille vuodevaatteet, pyyhkeet ja ravintolatekstiilit palveluna.
Olemme suomalainen, vuonna 1848 perustettu perheyritys. Comfortan oma palvelukeskus Sodankylässä palvelee lähellä Lapin matkailuyrityksiä. Palvelumme joustaa sesonkien mukana, jotta te voitte keskittyä vieraisiinne. Me huolehdimme tekstiileistä.
Balanco
Balanco on yli 200 taloushallinnon asiantuntijan pohjoismainen tilitoimisto, joka tukee yrityksiä kasvussa ja kansainvälistymisessä. Lapissa palvelemme paikallisesti Rovaniemen toimistollamme.
Matkailuyrityksille tarjoamme taloushallinnon lisäksi tukea talouden ohjaukseen, rahoitukseen sekä datan ja automaation hyödyntämiseen. Tunnemme alan erityispiirteet sesongeista ja käyttöasteista investointeihin ja kansainväliseen kasvuun. Autamme asiakkaitamme ennakoimaan tulevaa, tunnistamaan kannattavan kasvun paikat ja tuomaan talouden luvut osaksi liiketoiminnan kehitystä.
Tutustu meihin osoitteessa balanco.fi ja tule juttelemaan kanssamme matkailuparlamentissa!
Virtuaalikoulutuksella matkailuosaajaksi -hanke
Hankkeessa on kehitetty joustava ja helposti saavutettava virtuaalikoulutuskokonaisuus matkailualalle. Sen avulla tuetaan sesonkityöntekijöiden osaamisen vahvistamista, työssä viihtymistä ja sitoutumista alaan – sekä pitkällä tähtäimellä myös Lapin matkailuyritysten vetovoimaa.
Maksuttoman koulutuksen voi suorittaa joko suomeksi tai englanniksi. Osallistujat voivat opiskella omaan tahtiinsa – missä ja milloin tahansa. Koulutus on avoinna marraskuun loppuun asti.
Lisätietoa hankkeesta: Virtuaalikoulutuksella matkailuosaajaksi -hanke – REDU (https://redu.fi/fi/redu/hankkeet/virtuaalikoulutuksella-matkailuosaajaksi-hanke)
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä (REDU) on Lapin suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä.
GOTA
GOTA rakentaa elämyksiä, jotka pysäyttävät ja jäävät mieleen. Suomalainen, EU-mallisuojattu GOTA Matterhorn on uuden sukupolven premium-majoitusratkaisu matkailuun. Yhdistämme pohjoisen luonnon, Studio Puiston veistoksellisen arkkitehtuurin, korkeat panoraamaikkunat ja kestävän CLT-rakenteen kokonaisuudeksi, joka vastaa kansainvälisten asiakkaiden kasvaviin odotuksiin. Teollisesti valmistettava ja nopeasti asennettava GOTA auttaa matkailukohdetta kasvattamaan majoituskapasiteettiaan, erottumaan kilpailijoistaan ja luomaan pitkäaikaista arvoa investoinnille.
Kuohu Artesian Water
Kuohuvaa raikkautta kuplilla tai ilman.
Puhtaat lähdevetemme ovat vähämineraalisia peruskallion puhdistamia ja luonnon maustamia premium tuotteita. Kuohu Artesian Watersin lähdevedet maistuvat kevyiltä, pehmeiltä ja eloisan raikkailta. Ne tukevat ruokien ja juomien makuja tuoden luksusta pöytään.
Kuohu Still ja Kuohu Sparkling
Pullotettu Petäjäveden Kuohulla
Snow Secure –
Snow Secure – Lunta silloin kun sitä tarvitaan! Snow Secure on suomalainen lumensäilytysratkaisujen asiantuntija.
Ratkaisumme auttavat varmistamaan lumen saatavuuden hiihtokeskuksissa, hiihtoladuilla, liikunta- ja tapahtumapaikoilla ja siellä missä lunta tarvitaan. Varmista kauden avaus – sääolosuhteista riippumatta!
Ratkaisu on käytössä Suomen lisäksi muun muassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. TIME-magazine valitsi sen vuoden 2025 TOP-100 parhaiden keksintöjen joukkoon. www.snowsecure.com
LähiTapiola Lappi
LähiTapiola Lappi on asiakkaidensa omistama, maailman ainoa lappilainen vakuutusyhtiö. Yli 50 000 lappilaista kotitaloutta, yritystä ja maatilaa
ovat uskoneet elämänsä ja toimintansa turvaamisen meidän hoidettavaksemme. LähiTapiola Lappi tarjoaa asiakkailleen vahinko- ja henkivakuuttamisen sekä sijoittamisen ja säästämisen palvelut. Kumppaneidemme kautta tarjoamme myös eläkevakuuttamisen ja pankin palvelut.
LähiTapiola Lappi on asiakkaidensa omistama. Se tarkoittaa, että asiakkailla on todelliset ja toimivat vaikuttamiskanavat ja oikeus osallistua alueyhtiön yhtiökokoukseen.
Pohjolan Op
Tervetuloa pohjoissuomalaiseen pankkiin!
Pohjolan OP – viralliselta nimeltään Pohjolan Osuuspankki – on Suomen toiseksi suurin osuuspankki. Pankki on osa suomalaista OP Pohjolaa ja sen tehtävänä on edistää koko toimialueensa kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ja koko Pohjois-Suomea menestymään. Teemme päätökset paikallisesti.
Pankin paikalliset asiantuntijat tarjoavat parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen verkossa, puhelimessa tai kasvotusten 28 konttorissa Utsjoelta Pyhännälle. Yhdessä pidämme huolta pohjoisen elinvoimaisuudesta.
ABB
ABB on sähköistämisen ja automaation teknologiajohtaja, joka luo edellytykset kestävämmälle ja resurssitehokkaammalle tulevaisuudelle. Ratkaisumme yhdistävät suunnitteluosaamisen ja ohjelmistot, ja ne optimoivat tuotteiden valmistuksen, liikkumisen, käytön ja operoinnin. Jo yli 140 vuotta menestyksekkäästi toimineen ABB:n yli 105 000 ammattilaista ovat sitoutuneita kehittämään teollista muutosta vauhdittavia innovaatioita.
ABB Electrification on maailmanlaajuinen teknologiajohtaja, joka mahdollistaa sähkön tehokkaan ja luotettavan käytön sähkön lähteestä pistorasiaan. Yli 50 000 työntekijäämme 100 eri maassa tekevät yhteistyötä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa ratkaistakseen maailman suurimmat haasteet sähkönjakelun ja energianhallinnan alalla. Autamme yrityksiä, teollisuutta ja kuluttajia käyttämään laitoksiaan ja kotejaan tehokkaasti ja luotettavasti. Energiamurroksen kiihtyessä me sähköistämme maailmaa turvallisella, älykkäällä ja kestävällä tavalla.
FCG
FCG on mukana Lapin matkailuparlamentissa, jossa pureudutaan matkailun muuttuvaan toimintaympäristöön ja siihen, miten voimme yhdessä rakentaa kestävämpää tulevaisuutta.
Me FCG:llä autamme kuntia, alueita, matkailukeskuksia ja yrityksiä ennakoimaan tulevaa ja kehittämään aikaa kestäviä, asiakaslähtöisiä ratkaisuja. Edistämme matkailuinvestointeja ja suunnittelemme vetovoimaista maankäyttöä ja infraa kestävän kehityksen periaatteisiin sitoutuen.
Käy tutustumassa meihin osoitteessa www.fcg.fi ja ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää!
FCG – Kumppanisi kestävän matkailun kehittämisestä