MountResilience

10/01/2024

MountResilience -hanke on suunnattu vuoristoisille alueille ja niiden yhteisöille niiden auttamiseksi sopeutumaan ilmastonmuutokseen.
Horisontti 2020 -puiteohjelmasta rahoitettava hanke, jonka kokonaisbudjetti on 15 miljoonaa euroa, kestää helmikuuhun 2028 asti. Sitä koordinoi Milanon yliopisto vuoristotutkimuksiin omistetun yliopiston huippuyksikön ”Mountain University” (UNIMONT) kautta.

MountResilience tuo yhteen peräti 47 kumppania eri puolilta Eurooppaa edustamaan vuoristoalueiden, toimijoiden ja haasteiden moninaisuutta. Vuoristoiset alueet kohtaavat ennennäkemättömiä haasteita, koska ne ovat herkempiä ilmastonmuutokselle, sopeutuminen ja selviytymiskyky ovat ratkaisevan tärkeitä. Tätä varten hankkeen tavoitteena on nopeuttaa kymmenen eri eurooppalaisen vuoristoisen alueen ilmastokestävää muutosta. Näistä kuusi demonstraatioaluetta kehittää ja testaa transformatiivisia ratkaisuja.

Suomen Lapin demonstraattorin tavoitteena on sopeuttaa alueen luontopohjaisia elinkeinoja, jotka nojaavat lähinnä poronhoitoon ja matkailuun, tarjoamalla täsmällistä tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista, sopeutumissuunnitelmia ja asianmukaista valmennusta eri sidosryhmille.

Projektipäällikkönä LME:lla hankkeessa toimii Laura Hokajärvi, laura.hokajarvi@lme.fi, p. 0400 985 112.

MountResilience LinkedIn:issa: https://www.linkedin.com/company/mountresilience/
MountResilience -hankkeen sivusto: https://mountresilience.eu/fi/kotisivu/

Skip to content