Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta. Lakimuutoksen myötä Suomeen saapuvilta henkilöiltä edellytettäisiin todistusta sairastetusta covid-19 taudista, saadusta rokotussarjasta tai negatiivisesta covid-19 testituloksesta. Lisäksi heiltä, jotka esittävät negatiivisen covid-19 testituloksen edellytettäisiin toista testiä 72-120 tunnin kuluessa Suomeen saapumisesta. Lapin kauppakamarin matkailuvaliokunta ja Lapin matkailuelinkeinon liitto pitävät erittäin tärkeänä, että Suomeen matkustamiselle luodaan selkeät linjaukset mahdollisimman pian. Kun vapaa-ajan matkustuksen sallitaan taas alkaa, pääsee matkailuelinkeino aloittamaan elpymisen ja työllistämään jälleen kymmenet tuhannet matkailualan työntekijät. Lakiesitys vie maahantulolinjauksia oikeaan suuntaan, mutta siinä on vielä ongelmia, jotka pitäisi korjata eduskuntakäsittelyn aikana.
Lapin kauppakamarin matkailuvaliokunta ja Lapin matkailuelinkeinon liitto esittävät toisen testin poistamista käsittelyssä olevasta lakiluonnoksesta kokonaan tai viimeistään 31.8.2021. Euroopan unionin jäsenmaana Suomen tulisi sitoutua noudattamaan EU:n matkustuslinjauksia. Toisen testin vaatiminen aikaisintaan 72 tuntia ja viimeistään 120 tuntia maahan saapumisen jälkeen on EU:n suosituksia tiukempi. Suomi on tähän saakka perustellut tiukempia maahantulorajoituksia riskiryhmien ja terveydenhoidon kantokyvyn suojaamisella. Rokotekattavuus on kuitenkin edistynyt hyvin ja THL:n mukaan kesäkuun loppuun mennessä tulleilla rokotteilla ensimmäinen rokoteannos saadaan 80 prosentille 16 vuotta täyttäneistä suomalaisista Tällöin perustetta muita EU-maita tiukemmille rajoituksille ei enää ole.
”Kansainvälisen matkailun avautumisessa koronapandemian jälkeiseltä ajalta käydään kovaa kilpajuoksua maiden kesken. Suomi tulee olemaan häviäjien joukossa, jos maahan saapumisen edellytykset ja ehdot ovat muita maita tiukemmat.” sanoo Lapin matkailuelinkeinon liiton toiminnanjohtaja Nina Forsell.
Lapin kauppakamari ja Lapin matkailuelinkeinon liitto pelkäävät, että lain perusteluihin kirjattu THL:n suositus välttää lähikontakteja toisen testin negatiiviseen tulokseen saakka tulkitaan omaehtoiseksi karanteeniksi, joka ei houkuta matkustamaan Suomeen. Selkeyden vuoksi omaehtoisen karanteenin vaatimus tai siihen viittaavat kirjaukset tulisi poistaa.
Hallituksen esityksen mukaan toisen testin vaatimus on voimassa 15.10. saakka ja muut lain väliaikaiset muutokset olisivat voimassa 31.12.2021 saakka. Rokotekattavuuden arvioidaan kuitenkin etenevän hyvin sekä Suomessa, että muissa Euroopan maissa syksyn aikana. Siksi Lapin kauppakamari ja Lapin matkailuelinkeinon liitto esittävät, että lain voimassaoloaikaa lyhennetään, koska sille ei ole enää tarvetta, kun laaja rokotekattavuus on saavutettu. Lain pitäminen voimassa liian pitkään on yhteiskunnan varojen tuhlausta velvoittaen kunnat ylläpitämään todistusten tarkastusta ja testauskapasiteettia.
”On tärkeää, että Suomi noudattaisi EU:n suosituksia ja näin omalta osaltaan pyrkisi kohti yhteistä EU-linjaa. Yhteiset matkustuslinjaukset auttavat Suomea pysymään kansainvälisen matkailun osalta samalla viivalla muiden EU maiden kanssa. Matkailun avautuminen edellyttää selkeää ja ennakoitavaa maahantulon mallia, sekä selkeää viestintää siitä. ” sanoo Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Timo Rautajoki.