Uutta yritysten kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 7.7.2020 lähtien. Haku tapahtuu sähköisellä hakemuksella Valtiokonttorin verkkosivulla.
Tuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Tukeen vaikuttavat yrityksen kiinteät kustannukset sekä palkkakustannukset tukikaudelta 1.4.-31.5.2020.
Tuki kohdentuu koronaviruspandemiasta kärsiviin yrityksiin ja toimialoihin. Matkailu on kattavasti mukana näissä toimialoissa. Myös liiketoimintaa harjoittavat säätiöt ja yhdistykset ovat tuen piirissä.
Tukea ehtii hakea 31.8.2020 asti
”Valtiokonttori tekee kaikkensa, että kustannustukeen oikeutetut yritykset saavat tukensa sujuvasti ja nopeasti. Hakemisessa ei kuitenkaan ole tarvetta hätäillä, sillä kaikki tukeen oikeutetut tulevat luonnollisesti ne saamaan”, Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen vakuuttaa. Tukea on haettava viimeistään 31.8.2020.
Tukeen oikeutetut toimialat voi tarkistaa Valtiokonttorin sivuilta
Tuen piiriin kuuluvat ne toimialat, joiden liikevaihto on pudonnut vähintään 10 prosenttia vertailuajankohtaan nähden ja joista säädetään valtioneuvoston asetuksessa. Toimialan huhtikuun 2020 liikevaihtoa verrataan maalis-kesäkuun 2019 keskimääräiseen liikevaihtoon. Hakija voi tarkistaa toimialaluettelon Valtiokonttorin verkkosivuilta.
Valtiokonttori saa tiedon yrityksen toimialasta Verohallinnolta. Jos yrityksen toimiala ei kuulu tuen piiriin, yrityksen tulee osoittaa erityisen painavat syyt sille, että sen liikevaihto on alentunut koronatilanteen vuoksi. Erityisen painavaksi syyksi voidaan katsoa esimerkiksi sellainen rajoitus tai määräys, jonka takia elinkeinon harjoittaminen on vaikeutunut. Lisäksi yrityksen tulee osoittaa, miksi sen tilanne poikkeaa muusta toimialasta.
Tuen edellytyksenä on liikevaihdon lasku
Tuen saamisen edellytyksenä on, että yrityksen oman liikevaihdon täytyy olla laskenut yli 30 prosenttia vertailuajankohtaan nähden. Liikevaihdon lasku todetaan Verohallinnolle annetuista alv-ilmoituksista.
Yritykselle määräytyvän kustannustuen tulee olla vähintään 2 000 euroa, jotta se maksetaan. Tukea voidaan myöntää enintään 500 000 euroa yritystä kohti. Tuki voidaan maksaa vain tilille, jonka yritys on ilmoittanut Verohallinnolle.
Valtiokonttori avaa hakijan tueksi puhelinpalvelun 1.7. ja chat 7.7. Tulossa on myös laskuri, jolla hakija voi itse tarkistaa, täyttääkö yritys tuen myöntämisen kriteerit.
Lisätietoa Valtiokonttorista.